VIERASKYNÄ: Novia-opiskelijat Etelä-Afrikassa kuivakäymälälähettiläinä

Mikä sen hauskempaa kuin matkustaminen ja uusien kulttuurien kokeminen samalla kun tienaa opintopisteitä? Muutama Novia ammattikorkeakoulun opiskelija on saanut kokea tämän ympäristöopintojensa puitteissa. Raaseporissa sijaitsevat ruotsinkielinen ja englanninkielinen ympäristösuunnittelun koulutukset Miljöplanering ja Sustainable Coastal Management tekevät paljon yhteistyötä, myös tällaisten hankkeiden puitteissa.

Kehitysmaissa sanitaatio-ongelmat ovat yleisiä, niin myös Etelä-Afrikassa. Taajamissa asunnot ovat yleensä varustettu vesikäymälöillä, mutta haja-asutusalueilla liian moni joutuu vielä suorittamaan tarpeensa puskien juurilla illan hämärtyessä. Erityisesti naisille tämä on hankalaa ja vaarallista. Lisäksi se on häpeällistä ja epähygieenistä.

Monessa Afrikan maassa vedenpuute on suuri ongelma. Vesikäymälöiden käyttöönotto ei siinä tilanteessa ole kaikista järkevin ratkaisu, vaikka kyläläiset niin toivoisivatkin. Sen sijaan erimalliset kompostoivat kuivakäymälät voivat tarjota järkevän sanitaatiojärjestelmän, erityisesti kun kompostoinnin lopputuotetta voidaan käyttää omiin pienviljelmiin.

IMG_8225

Noviaopiskelijat Essuman Musa ja Abdirahman Rayale tutustumassa kuivakäymälätilanteeseen Makanan haja-asutusalueella.

Kaksiosainen hanke

Yhteensä viisi Novian opiskelijaa on tähän saakka joko suorittanut harjoittelujakson tai tehnyt opinnäytetyönsä eteläafrikkalaisen Makanan ja suomalaisen Raaseporin ystävyyskuntahankkeen puitteissa. Opiskelijat Henna Timonen ja Sofie Lundin kartoittivat problematiikkaa neljä viikkoa kestävän Makana-vierailunsa aikana syksyllä 2011. Lopputuloksena he raportoivat vallitsevasta järjestelmästä ja ehdottivat sopivia kuivakäymälöitä hankittavaksi kylien käyttöön.

Pilottikylä oli jo vuonna 2011 saanut käyttöönsä uudet kompostoivat käymälät. Näin ollen opiskelijoilla oli myös mahdollisuus havaita järjestelmän heikkouksia, kun kunta varusti kyliä uudella tekniikalla antamatta käyttäjille koulutusta. Vastuutaho tai -henkilö oli myös nimittämättä. Sofie Lundin peräänkuuluttikin tämän vuoksi opinnäytetyössään käyttäjien opastusta sekä selkeää vastuunjakoa kunnan ja kyläläisten välille.

Hankkeen vuonna 2013 ulkoministeriöstä saaman lisärahoituksen turvin kolmelle uudelle opiskelijalle tarjoutui mahdollisuus saattaa hanke päätökseen. Javier López, Musa Essuman ja Abdirahman Rayale perehtyivät aiheeseen ja astuivat Etelä-Afrikan koneeseen maaliskuussa 2014. Heidän tehtävänsä oli opettaa kyläläisille kuivakäymälöiden oikeaa käyttöä ja ylläpitoa. Kuivakäymälöitä on kunnan toimesta vuoden 2011 jälkeen hankittu useaan kylään.

IMG_8432

Noviaopiskelijat Javier López, Essuman Musa ja Abdirahman Rayale koulaisten keskellä Makanassa.

Antoisaa ja opettavaista

Opiskelijat onnistuivat tehtävässään selvästi yli omien odotusten. He joutuivat joustavasti muuttamaan alkuperäisiä suunnitelmiaan havaittuaan kylissä ajankohtaisia ongelmia. Kuivakäymälät seisoivat pääsääntöisesti käyttämättä väärinkäytön ja vajavaisen ylläpidon johdosta.

Opiskelijat laativat pikaisesti selkeillä kuvilla varustetun käsikirjan kuivakäymälöiden oikeasta käytöstä ja tyhjentämisestä. He järjestivät jokaiseen kylään tulkin avustuksella kyläläisille koulutuksen ja näyttivät konkreettisesti askel askeleelta miten toimia. Kunnan edustajien kanssa he keskustelivat siitä, kenellä tulisi olla vastuu ylläpidosta niin että uusinvestoinnit todella koituisivat asukkaille hyödyksi.

IMG_8562

Essuman Musalla kyläläisten kuivakäymäläopastus käynnissä.

-Etelä-Afrikan harjoittelu auttoi minua ymmärtämään miten kuivakäymälät käytännössä toimivat ja mitä haasteita niiden käyttö asettaa, kertoo Essuman Musa, joka itse on Ghanasta kotoisin. Aivan kuten Sofie Lundin opinnäytetyössään totesi, on käyttäjien opastus kaiken a ja o, jotta homma saadaan toimimaan.

Musa pohti myös käytännössä opitun suhdetta luokkahuoneessa opittuun.
-Teoria voi antaa tietoa ja pätevyyttä, mutta se ei voi koskaan tuottaa senkaltaisia tuloksia ja sellaisia taitoja mitä käytännön tehtävissä opittu valmius antaa.

Kaikki tämän vuoden harjoittelijat tahtovat mielellään kehottaa muita matkustamaan opintojensa puitteissa maailmalle.
-Se tarjoaa ”once in a life time” kokemuksen sekä mahdollisuuksia kehittää tulevaa uraa, he sanovat tyytyväisinä.

Kaikki Etelä-Afrikan hankkeeseen osallistuneet ovat olleet varsin otettuja paikallisten ihmisten osoittamasta vieraanvaraisuudesta ja ystävällisyydestä. Koulun ulkopuoliset hankkeet tarjoavatkin tyypillisesti paljon muuta kuin vain ammatillista osaamista. Hyödylliset kontaktit, käsitys muista kulttuureista sekä onnistumisen ilo itsenäisiä päätöksiä vaativissa tehtävissä ovat vain esimerkkejä tästä.

Novia-opiskelijat ovat todella kiitollisia Käymäläseura Huussi ry:ltä saamistaan neuvoista. He ovat kaikki nykyisin innokkaita kuivakäymälöiden lähettiläitä.

Kirjoittajat

Maria Söderström, lektor, Naturbruk och miljö/Miljöplanering
Anna Granberg, lektor, Sustainable Coastal Management
Yrkeshögskolan Novia, Raasepori
www.novia.fi

Artikkelin kuvat: yksityiset – Yrkeshögskolan Novia

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s