Huussihommia kolmessa polvessa – eli miten minusta tuli paskauskovainen

LinkedIn onnitteli minua taannoin 9 vuoden työsynttäreistä ja sai toden totta ihmettelemään tätä ajan kulua ja mitä kaikkea tänä aikana onkaan tapahtunut. Koska minulta on usein kysytty työstäni, ajattelin, että ehkä voisin tässä hieman avautua ja kertoa, mistä kaikki oikein alkoi kohdallani ja mihin on päädytty!

Sain huussikärpäsen piston tai niinkuin meillä tykätään sanoa: ”tulin paskauskoon” vuonna 2005, jolloin löysin tieni yhdistykseen. Vuonna 2005 tehdyn pienen projektin jälkeen en tästä pistosta enää toipunut! Vuodesta 2006 olen siis Käymäläseura Huussissa toiminut enemmän ja vähemmän täyspäi(väi)sesti, välillä tosin vapaaehtoispohjalta ja muitakin töitä sivussa tehden.

Nämä paskahommathan eivät meidän suvulle ole koskaan olleet vieraita sillä papalla oli jätehuoltofirma ja jo pienenä tyttönä olin usein isän mukana likakaivoja tyhjentämässä…hajussa kasvanut siis olen vaikka luulisi, että sillä hajulla minusta olisi tullut pidempikin! 🙂 Lisäksi asuimme vanhassa omakotitalossa, jossa oli vielä ulkohuussi ja se oli siihen aikaan enemmän hävetyksen kuin ylpeyden aihe. Viha/rakkaussuhteeni huusseihin alkoi jo siis pienenä! Joka tapauksessa jo kouluaikoina minulle oli aika selvää, että haluan tehdä jotain ympäristöön liittyvää, joten ympäristöinsinöörihän minusta sitten lopulta tuli. Valmistumisen loppusuoralla, viime vuosituhannen lopulla, tarjoutui mahdollisuus lähteä Afrikkaan työharjoitteluun ja siihen mahdollisuuteen sitten tartuin. 4 kuukautta Sambiassa avasi silmäni monenlaisille asioille, erityisesti sille, miten hyvin meillä Suomessa on asiat veden suhteen. Vettä on meillä paljon sekä pintavesissä että pohjavesissä. Niin paljon, että meillä on varaa jopa vetää juomakelpoista vessasta alas! Vedet ovat Suomessa ainakin suhteellisen puhtaita, eikä vähiten teollisuus- ja yhdyskuntajätevesien puhdistuksen takia. Toki rehevöityminen ja saastuminen ovat meilläkin paikoitellen iso ongelma mutta puhutaan ihan eri mittaluokan ongelmista kuin monissa kehitysmaissa, joissa esimerkiksi joet ovat usein suuria avoviemäreitä ja ongelmat sen mukaiset.

Sambia, jossa neljän kuukauden aikana kartoitin erään alueen vesilähteitä ja niiden riskejä, ei ollut tästä mikään poikkeus. Kun tapasin ja haastattelin kyläläisiä vesilähteillään, joka oli useimmiten itse kaivettu mutakuoppa ja jonka vettä ei ehkä kukaan suomalainen olisi juonut kuin viime hädässä, alkoi homma pikkuhiljaa hahmottua. Vaikka reissu oli kokemuksineen mahtava, oli se henkisesti niin rankka, etten tänä päivänäkään ole avannut matkalta kirjoittamaani päiväkirjaa. Ja ei, en edes nähnyt kuolevia tai erityisen sairaita lapsia, sodan kauhuja tai mitään sen kummempaa, näin ja koin sen elämän millaista kylissä eletään. Jokin siinä vaan oli, mikä muutti ajatusmaailmani lopullisesti.

 talo

1) Tyypillinen talo Kalokossa            2) Koulun vessaa toimitti reikä maassa (vuonna 2006)

3) Kylän vesilähteenä toimiva avokuoppa (vuonna 2006)

vesilähde

Sambiasta lähdettyäni mieleeni jäi kytemään ajatus, että joskus vielä palaan sinne ja teen jotain asialle. Siihen meni vuosia. Mutta sitten sattumalta tutustuin yhdistykseen nimeltä Käymäläseura Huussi ja se vei minut mukanaan kuivakäymälöiden ihmeelliseen maailmaan. Silloin tajuntaani syöpyi ajatus, että kuivakäymälät ovat ratkaisu moniin niihin ongelmiin, joihin Sambiassakin törmäsin. Niiden avulla saadaan parempi sanitaatio, säästetään vettä ja parannetaan ruokaturvaa ravinteita kierrättämällä. Samalla tämä sisälläni kytenyt ”tarttis tehdä jotain”- ajatus sai tulta alleen. ”Mitäpäs jos tekisimme hankkeen Sambiaan”, ehdotin vuonna 2005. Se sai huussin hallitukselta ja aktiiveilta hiljaista suostumusta mutta myös huolestuneita kommentteja: ”Kehitysyhteistyö on vaikeaa, vaikeaa ja vieläkin vaikeampaa, kun kyseessä on sanitaatio; Miten saamme omarahoituksen kokoon; Ei UM kuitenkaan tue meitä, kun meillä ei ole aiempaa kokemusta ja olemme nuori järjestö; Hukumme työhön, jos hanke pitää hoitaa vapaaehtoistyön pohjalta”…Kyllähän näitä kommentteja oli ja osa varmasti tosi aiheellisia. Mutta jotenkin sain hallituksen (ja itseni) vakuutettua, että ”kyllä ne hommat siitä hoituvat, teen itse vapaaehtoisena ja eiköhän me jotenkin ne omarahoitukset saada kasaan”…Silmät kiinni ja paikallisten kanssa suunnitellut hankehakemukset matkaan. Hanke siis tulisi täsmälleen sille alueelle, jossa kuusi vuotta aiemmin olin viettänyt ne unohtumattomat neljä kuukautta. Ja kaikkien ihmeeksi (myös itseni) hanke hyväksyttiin sellaisenaan, kiitos ulkoasiainministeriön ja siellä olevien virkamiesten ennakkoluulottomuuden. Pääsimme aloittamaan hanketta vuonna 2006.

Kaikki oli alussa meille uutta ja ihmeellistä, eikä mitään valmiita konsepteja ollut. Yritin tietenkin lueskella ja ottaa mallia muiden tekemistä hankkeista, mutta loppukädessä hanke oli suunniteltava ja toteutettava paikallisten kanssa siten, että se istuisi sinne eikä olisi päältäliimattu. Kannettu vesi ei kaivossa pysy ja sitä rataa…Myös käymälät suunniteltiin itse ja rakennettiin paikallisista materiaaleista, kulttuuriin sopivaksi. Kyllähän siinä oli säätämistä, kun tarpeeksi vahvaa putkea ei aluksi löytynyt sieltä, vaan minun piti ne täältä kantaa matkalaukussani. Ja olihan siinä ihmettelemistä, miten saamme sen omarahoitukseen tarvittavan 15%:a kasaan. Sitten yhtenä yönä keksin huussikummit ja monet ihmiset lähtivätkin mukaan. Nyt meillä on jo noin 100 kummia ja yksittäisiä lahjoittajia. Kaikki vaan jotenkin järjestyi parhain päin, kun jaksoi uskoa ja tehdä töitä uskomansa asian eteen.

Sambia 5 021OLYMPUS DIGITAL CAMERA  

1) Ensimmäisiä kylien kuivakäymäläkoulutuksia Kalokossa yhteisöteatteri Kamoton kanssa (vuonna 2007)

2) Ensimmäisen kuivakäymälän ensimmäinen virallinen käyttäjä (vuonna 2007)

Voisin varmaan kirjoittaa kirjan mihin kaikkeen tässä on matkan varrella tullut törmättyä – ehkä joskus kirjoitankin. Muurahaisten valtaama talo, keittiön tiskialtaasta vapaaehtoisemme löytämä suuri python–käärme, mutaan juuttuneet tai hajonneet autot ja yölliset kävelyt kylistä, puhjenneet autonrenkaat, noituusepäilyt, huoltamattomat käymälät, huonosti valittu kaivonporausfirma, projektikoordinaattorin ja hyvän ystäväni kuolema –onhan näitä tapahtumia tässä ollut. Päätä on hakattu seinään monella tapaa :).

Kuitenkin päällimmäisenä mielessä ovat ne tulokset, jotka motivoivat jatkamaan eteenpäin. Lasten nauru ja onnelliset kasvot, kun kylään on avattu kaivo, eikä enää tarvitsekaan kantaa vettä likaisesta joesta kilometrien päästä aamuisin ennen kouluun lähtöä. Tyttöjen kiitollisuus siitä, että heidän ei tarvitsekaan pidätellä koko koulupäivää vaan pääsevät vessaan koulupäivän aikana. Isän onnellisuus, kun hiekkaisessa maassa alkaa kompostin ja virtsan ansiosta kaikki kasvamaan paremmin ja mahdollisuus perheen ruokkimiseen paranee. Äidin onnellisuus, kun parantuneen tietoisuuden ja hygieniakasvatuksen myötä lapset ovat entistä terveempiä ottamaan vastaan jokapäiväiset haasteet, jotka siellä selviytymiseen tarvitaan. Ne motivoivat. Motivoivat juuri niinä hetkinä, kun hankehallinnon byrokratia, raportit, kuittikasat, riittämättömät omarahoitusrahat, kehitysyhteistyön kyseenalaistavat kommentit tyyliin ”eivätkö ne Afrikkalaiset osaa itse paskoa” sekä perheen ja työn yhteensovittamisen haasteet meinaavat hukuttaa alleen. Silloin muistan sen äidin kasvot, joka tuli Kalokon hankkeen viimeisessä worshopissa halaamaan minua ja sanomaan, että tämä hanke on muuttanut heidän elämänsä.

DSC05195DSC05960

1) Springs of Hope- Koulun kuivakäymälän avajaiset Lusakassa (2009)

2) Luesangan kylän kaivon avajaiset (2010)

 tilastot02_kamerakuva

3) Tästä käyrästä olemme erityisen ylpeitä!

Nyt, vuonna 2014 meillä on viisi kehitysyhteistyöhanketta kolmessa maassa. Kiitos kuuluu kaikille työntekijöillemme, kummeille, jäsenille ja muille tukijoillemme, vapaaehtoisille, harjoittelijoille, paikallisille järjestöille, jotka hoitavat työn paikallisesti ja monille monille muille, jotka ovat ilosanomaamme levittäneet. KIITOS! Enemmänkin toki tehtäisiin, jos vaan resursseja olisi enemmän. Onneksi myös monet muut tekevät sanitaation puolesta töitä, joten emme ole yksin. Kuitenkin 2,5 miljardia ihmistä on vieläkin ilman asianmukaista käymälää. On siinä vielä sarkaa meille ja muillekin! Työ jatkuu ja paskausko senkun voimistuu!

Sari

– Kirjoittaja on Käymäläseura Huussi ry:n kehitysyhteistyöhankkeiden projektipäällikkö

motto

Haluatko tietää lisää hankkeista? Löydät tietoa mm. hankesivuiltamme!

Haluatko tukea hankkeita? Tarvitsemme kipeästi lisää uusia vapaaehtoisia, kummeja ja lahjoittajia! Lue lisää lahjoitusivuilta!

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s